Olen nukkunut lumisateessa.
       Antanut haudata kehoni.
    Hypotermian kourissa
palannut menneeseen. Tuntenut
        pienen hetken lämpöä,
tunteiden sekaista hyväksyntää.

     Huulillani palanut tuli,
     ihoni kiihkosta kananlihalla.
   
     Valoa tunnelin päässä,
     sireenin soinnut korvissani.
     Olisin jäänyt sateeseen.

Itkenyt illan. 

    Kutonut seittejä,
  toivoen saavani tuskan loukkuun.
      Syöttinä elämä.

Rimpuile,
    varjoissa vihani.

Aavistus romahduksesta,
    hauraista silloista.

         SE on aina
   askeleen edellä.

           T
            U
            S
            K
            A
          N
           I
          ! 

Yllätä!

     Yllätä, elämä.
Sinä, joka olet ruhjonut
    vartaloni.
       Että muistaisin, etten olisi
    mitään.

         Sinä, joka veit uskoni sinuun.
                 Yhden elämän riistit sisältäni,                           pehmoisesta
                                         kohdusta.

    Yllätä, sinä joka olet
           pannut minuun pelon merkin.
   Polttanut mustaksi ihooni.

          Yllätä,
  uskallatko?

Olen siirtänyt vuoria.
      Takonut raudasta portteja.

        Tehnyt tuhansia muureja.

Tänään et tiedä, mitä
kotona vastassa.
       Rikottu nainen.
Murrettu mieli.

   Kaiken muun minä
 kestän, mutta menneisyytesi piinaa
        kuin demonit.

Olen menettänyt paljon,
    menetin sinut.
Raivoni tyynnyttyjä.
       Myrskyjen Kallio.

Kyyneleitteni pohjaton kaivo,
      naurun kaiku.
Ja tässä minä olen, tietämättä
     mitä teen.

Älä ylitä rajaa.
         Sen viivan piirsin,
     ja sinä lupasit.
Käsi raamatulla vannoit.
 Miksi mikään ei kuitenkaan vakuuta?

        Olen menneisyyden vanki.
Kahleiden puristaessa rintakehääni
  Toivon unohdusta
          enemmän kuin koskaan .

Niskalenkissä.
 Siinä olet.
       Haistan märän turkkisi.
      Vaahtoa suupielessä.
Hengityksesi tiheä.
   
         Olet armoillani.
Mielessäni vahvat vihan
     kourat pitelevät
tappavia ajatuksia.

             Ote tiukkenee, uliset.

Saastainen peto,
     Riuhtaisen itseni kauas.
Et ole minulle mitään!!!

    Pakene,
           pakene.

Pese itsesi,
      Sillä haistan sinut kaukaa.

Vartalosi vääntynyt taakasta.
        Verta.
                 Tuskaisa huuto,
     ja toivot, että kuolisit.
Olet kulkenut pitkän tien,
    missä on valo?

Itket,
Kuka sanoi, että ne puhdistavat...
Kirvelevät haavoja, suolaa.

    Olet väsynyt tarpomaan
tässä ikuisessa suossa.

         Väsynyt....

Kurkistin tapetin taakse.
          Itkujen vuolas virta,
kyyneleillä puhdistettu pinta.
 
           Iskujen kaiku,
  kipeät lyönnit ruumiissa.
      Yksin valvotut yöt,
peitto vartalon suojana.

          Punaviinin katkera maku,
   huulilla valheet.

Syytösten petollinen kuorma,
      kahlittu puupintaan.
Mitättömyyden tunne, syövyttänyt
                 maaliin rosoisen sävyn.

Lasten iloiset naurut,
     elämän nälkä.
 
     Painan tapetin
 takaisin kiinni,
   repäleinen pala, tuhansia tarinoita.

Kenelle hymyilet?
       Suupielet söpösti ylöspäin.
  Katse ruudulla,
         sormi hivelee näyttöä.
Kenelle sinä hymyilet?

            Myrskyä horisontissa 
         Salamoita taivaanrannassa.
                 Kuulen jo sadepisaroiden
                    jylinän.

Pelkää kuolemaa.
   
      Sen jäätävää otetta
          rinnoillasi.

Ruusujen tuoksu ohimoillani,
        laske arkulleni valkoisia.
Pelkää kuolemaa,
   vaikka olisikin voitto 
   
   Surun rautaiset kalterit
        vasten kehoasi, kyyneleet
hukuttavat.

             Paino rintakehällä, haukot
happea.

Suru, kuolema...
    jokainen meistä 

Vaahtopäitä portaillani.
     Simpukankuoret hajonneet palasiksi nurmikolle.
            Helmet sinkoilleet pihakoivun
suojiin,
      eivät olleet minulle.
    Hiekkasäkit taloni ympärille,
tulvavedeltä suojaamaan.

         Ikkunoissa vesipisaroita,
  sanoit.
Ei, kyyneliäni.

            Räystäät syöksee suolaista vettä.
Miten minä saisin patoni auki?
       Antaisin tuskan valua ulos.

Olen väsynyt miettimään 

   koska sinä revit tikit auki. 

Ei, ei ne olleet sulavia. 

     Olen väsynyt myrskyyn 

pääni sisällä ,

        HUUTAISIN jos suuni

ei olisi liimattu kiinni. 

   Väsymyksen keskellä

         oma maailma. Unelmia. 

    "take me to neverland".

Laastari tikkien päälle, 

    elämä (kö) jatkuu.... 

Betonia sydämen kammiot
täyteen.
     Askeleeni kevyet,
 meren tuoksu verisissä sieraimissani.

       Vesi viileänä saavuttaa lantioni
   värehtivän ihon.
     

Jäähileitä keuhkot täyteen,
     Ja sydämeni kammiot vetävät pohjaan,
    kohti unohduksen suolaista
 hautaa.

    Kevyesti,
        Hyss....
 




         

Kun olen kaiken antanut,
     enemmän kuin pyydettiin .

Jos hetkeksi istahdan.
      Levitän hauraat siipeni, kiidän läpi kipujen.

Annan huulilleni menneen maun.
      Ihoni tuntee kaiken, kivun, lyönnit.
Humallun viinistä. Valheet, tuhannet nöyryyttävät sanat.

          Kehoni huutaa!!
Pyristelee vastaan. Ei tämä hetki ole menneisyyttä kummempaa.
     H
U
   U
T
   O
A
!!! 

Sydämeni lyönnit,
   kaikuvat läpi pimeän yön.
Yksinäisyys, sietämätöntä iloa.
     Minun aikani on tullut.

Valheista jäätyneet huulet,
           kiinni kaltereissa.

Musta joki välillämme,
     pelottavina pyörteet
houkuttelevat.

Minä varoitin sinua,
    liukenen pois.
Jätän jälkeeni vaahtopäitä.

                Olen väsynyt myrskyyn,
varoittamattomiin
             valheisiin.

   Sinä vaadit minulta paljon,
            kaikkea ja ei mitään.

Viimeinen aalto,
   ja usko pois, olen poissa. 
     

Olen mennyt rikki,
    hajonnut atomihiukkasiksi.
     Istunut taivaanrannassa
 tuijottamassa
elämää.

       Satanut kyyneleinä
hymyilevien ihmisten hiuksiin,
                    toivoen maistavani hiukan onnea. 

      Kevyesti leijailen,
unohdettujen maahan, sinne missä
rikottu saa sielun.

Kun olen kerran rikottu,
        Halkeillut säröjä täyteen.
Ei minusta ehjää saa?
                     Haavat revitty jälleen auki,
                     verta pihaportailla.

Halkeamiin liimaa,
         onko vain jatkettava?
 Jaksettava, vaikka mieli huutaa
    väsymyksen viimeisiä säveliä.

         Lisää liimaa,  he sanovat.
   Ei niin vahvaa ole keksittykkään,
minä kuiskasin sylkien verta.

Ovi välissämme.
       Äänesi kaikuu betoniseinillä.
Vielähän hetki sitten
     pienet varpaasi jättivät kosteita
 jälkiä laminaatin pintaan.
     Hikipäissäni hankasin puhtaaksi.     

Tekisin mitä vain,
   että saisin jälkesi lattiaani.

Sillä hetkellä pilvetkin
   pysähtyivät.
Tuuli tyyntyi.
      Ahdistunut mieli vaikeni.
    Hsssss....

   Ole vaiti, minun sieluni lepää.

Olen rikottu,
     piesty verille.
Maistanut hiekkaa suussani,
    raatona heidän  jaloissaan.

         Yölliset kauhut,
aamujen arvaamattomat tunnit.
      Runneltu ruumiini,
   halkeillut säröjä täyteen.

               Kipua

Ilman sitä ei minusta olisi
    koskaan tullut mitään.

Hiljaisuus.

        Älä riko sitä

Silmät suljettuina lumipyryssä. 

      Suden huuto.
          Rinnassani betonia 
  Matkalaukut ovella valmiina,
               odottavat lupaa.

    Minun on annettava mennä.
         Kasa hauraita luita, elämästä jo
 arville viilletyt hartiat.
             Sanaton lupa, päätös, irti, vapaa,
     mene.

      

       

          Jotain on tulossa, 

              Sisälläni uinunut susi

nostanut korvansa pystyyn, 

          ääniä, satoja kuiskauksia ilman sanoja.              

                            Pälyilee niskakarvat                                                  pystyssä.

                             Outoja hajuja kuonossa... 

Pelko ohjaa piiloon, olisi vielä suojassa. 

       Jotain on tulossa

          Kynnet upotettuna lumiseen maahan, valmiina iskuun. 

           Olisiko tämä viimeinen kerta.... 

Olen valvonut yön,
       tiktaktiktak

        Sekunnit kiduttavat,
 pieninä nykäisyinä viisari matelee
unohdusta kohti.

           Hyvää uuttavuotta!

Siinä se oli,
     ja siihen se jäi.

      Haistan ilmaa,
   ruudinhaju katkerana...

           Pimeässä kiiluvat silmät. 

Uhoa! Näytä mistä olet tehty, taistele!

                Lumessa verivana.