Betonia sydämen kammiot
täyteen.
     Askeleeni kevyet,
 meren tuoksu verisissä sieraimissani.

       Vesi viileänä saavuttaa lantioni
   värehtivän ihon.
     

Jäähileitä keuhkot täyteen,
     Ja sydämeni kammiot vetävät pohjaan,
    kohti unohduksen suolaista
 hautaa.

    Kevyesti,
        Hyss....
 




         

Kun olen kaiken antanut,
     enemmän kuin pyydettiin .

Jos hetkeksi istahdan.
      Levitän hauraat siipeni, kiidän läpi kipujen.

Annan huulilleni menneen maun.
      Ihoni tuntee kaiken, kivun, lyönnit.
Humallun viinistä. Valheet, tuhannet nöyryyttävät sanat.

          Kehoni huutaa!!
Pyristelee vastaan. Ei tämä hetki ole menneisyyttä kummempaa.
     H
U
   U
T
   O
A
!!! 

Sydämeni lyönnit,
   kaikuvat läpi pimeän yön.
Yksinäisyys, sietämätöntä iloa.
     Minun aikani on tullut.

Valheista jäätyneet huulet,
           kiinni kaltereissa.

Musta joki välillämme,
     pelottavina pyörteet
houkuttelevat.

Minä varoitin sinua,
    liukenen pois.
Jätän jälkeeni vaahtopäitä.

                Olen väsynyt myrskyyn,
varoittamattomiin
             valheisiin.

   Sinä vaadit minulta paljon,
            kaikkea ja ei mitään.

Viimeinen aalto,
   ja usko pois, olen poissa. 
     

Olen mennyt rikki,
    hajonnut atomihiukkasiksi.
     Istunut taivaanrannassa
 tuijottamassa
elämää.

       Satanut kyyneleinä
hymyilevien ihmisten hiuksiin,
                    toivoen maistavani hiukan onnea. 

      Kevyesti leijailen,
unohdettujen maahan, sinne missä
rikottu saa sielun.

Kun olen kerran rikottu,
        Halkeillut säröjä täyteen.
Ei minusta ehjää saa?
                     Haavat revitty jälleen auki,
                     verta pihaportailla.

Halkeamiin liimaa,
         onko vain jatkettava?
 Jaksettava, vaikka mieli huutaa
    väsymyksen viimeisiä säveliä.

         Lisää liimaa,  he sanovat.
   Ei niin vahvaa ole keksittykkään,
minä kuiskasin sylkien verta.