Olen nähnyt itseni
   kuolleena.
Ihoni lautumilla, piirtäneet reitin
           tuonelaan.

    Olen sivellyt ruumiini
     ääriviivoja, 
    pysähtynyt tutkimaan
        runneltua ihoa.

Tummat
     hiukset
            metallisen pöydän
    yli valuneena.

Ota muistoksi nippu,
 letitä peilisi kulmaan.
    Solmi verenpunainen rusetti varoen. Yhtä haurasta kuin elämä. 

Helvetti.
       Helvetti.
Pimeä kuilu pääni sisällä.
   Tehnyt lonkeroita aivoihini.
Raastanut etulohkon tuhoon.

Aivokuoren läpäissyt,
      vainoaa. Kiihkeitä impulsseja.
     Rytmissä sydämen kanssa pumppaa,
         tuhoaa järjen äänet.

Jäätävän yksinäisyyden
      tuoksu lumisen metsän reunassa.
Hiljaisuus.
               Juoksi syliin, ja minun oli pakko avata käteni syleilyyn.
 

Olen tummia käärmeitä

    täynnä.

Iskeneet hampaansa lihaani,

       sylkeneet myrkkyä. Sanoja.

Sivaltaneet haavoja tikarin terävällä

       kielellään, verta.

Hiljaisuuteeni on aina syy. 

                Panssaria minä kasvatan.

Eivät hampaat niihin kykene.