Sinä hetkenä kun varjot
muuttuvat aaveiksi.
Kun taivaan rannan puna häviää horisonttiin.
Linnun laulu on vaiennut ja suden ulvonta alkaa.
Sinä hetkenä otan heidät syliini.
Peitän viittani sisään. Siinä he nukkuvat, sydämeni tasaisen sykkeen tuudittamana. Mikään eikä kukaan koskaan heitä satuta.
Haen itselleni lohdutusta. Läheinen on nukkunut pois. Liian aikaisin.
VastaaPoistaKuka hänet sulkee viitan ja rakkauden ympäröimäksi?
Hyvää Lucian päivää! :)
VastaaPoistaIhania runoja sinulla <3
Hyvää joulua!
VastaaPoistaKirjoita pian!
Sitä toivon minäkin!!!
Poista