Aamun sarastaessa sieluni repii itseään irti kehosta. 

Ja kun urut soivat, ei ainoastaan sieluni huuda. 

Neilikka arkullesi ja surutyö voi alkaa

                  niin he sanovat. 

Tummat hahmot siistissä 

            rivissä kohti hautapaikkaa.

Kyyneleitä arkulla, on aika laskea sinut maahan. 

        Viima ja lumi vasten kasvoja, kipu ei tunnu. 

Minun kipuni on syvemmällä.