Helvetti irti.

       Ulospäin itse ZEN.

Päässä tulivuori,  

laavan valuessa silmäkulmista kohti

          poskipäitä.

Ja minun sieluni huutaa ymmärrystä!

 Pitenevät mustat varjot,

        demoni olkapäälläni. Kiristää köyttä

kaulallani. 

Kiskoo korvanlehdestä, 

      huutaa tärykalvolle viestin, 

    jatkaa eteiskäytävään.

Herättää kuuloaivokuoren,

     ja minä uskon joka helvetin sanan.

Annan köyden kiristyä ja yön tulla.

Olen hauraiden ajatusten läpi 

    tajunnut niiden liitelevän ympärilläni.

    Kietovat itseään ihooni.

     Kananlihalla

     Olen kuvitellut jo niiden maatuneen, 

     haudattuna helvettiin.

      Ylösnousemus

Ja minä huomaan 

    kaipaavani demoneita.

 Suru

     maistuu punaiselta jalapenolta 

ja limeltä.

      Kaikki on nieltävä.

Uhriparka, palvo maata jalkojeni alla.

    Jälkeenpäin on turha vikistä.

     Uhri on uhri,

        valamiehistö ei valitettavasti tuomitse rikollista. 

     

 Kun sanat ovat alkaneet 

   satuttamaan.

    Viiltoja rintakehässä, 

        mustelma käsivarressa.

          

Ruoskan isku lapaluiden 

    välissä.

Sormet jäljet punoittavina

    kaulalla.

Kun sanat ovat alkaneet 

       satuttamaan,  

     Edessä on 

hidas kuolema.

 Hengitä.

      Ne iskut ovat menneisyyttä.

Paksu panssari, 

Mielen kovuus.

          Sinä selviät.

Uusien iskujen tullessa, 

    sinä osaat jo levittää siipesi. 

 Olen pettänyt lupaukseni. 

        Tallonut sanoja maahan. 

Repinyt sopimukset paloiksi.

Katunut ja noussut jaloilleni, 

         kaatuakseni uudelleen.

Olen pettänyt lupaukseni, 

                Itselleni.

Se on petturuuden syvin kuilu.