LEVOTTOMUUS,  syöttää
     Sieluuni ja arkaan
 Sydämeeni kuollettavia
           Ajatuksia.

Repii jo satutettua Sisintäni teräaseellaan silpuksi.

     Jos katsot taivaanrantaa, näet punaisen kajon.
     Sateen ropistessa ymmärrät                    niiden olevan sydämeni verenpunaisia                              sirpaleita.

Katseestasi kadonnut "se jokin".
         Kylmennyt..
Silmäkulmissasi ryppyjä, hymyilisit ne pois, mutta sinä et sitä tee.

Spotifyn katkerat soinnut huutavat lävitseni.

       HYST,  sanot ja minä kuuntelen: " O-N-K-O tämä rakkaus oikeaa?".

     Nostan katseeni, välähdys tuntematonta sinussa.

       Toissayö,  ja nyt minä sen ymmärrän.
           Suudelmasi kylmät.

Rauhoitu,  rauhoitan, rauhoitun.

        Valinta on sinun....

Alastomana,
sinä katsot.
        Hiukseni sotkuisina tyynyllä. 
Jalkani naisellisesti ristissä, niin sinä aina sanot. 

Hymyilet, ja minä tunnistan veikeän, ihailevan katseen. 

   Avaat Huulesi, olet sanomassa jotain.

      " sä oot niin nainen!"

Kuulen hidastettuna lauseen aivoni pienissä lohkoissa. Nainen!

      Henkeä salpaa,  miksi käteni eivät liiku vaikka hapuilen peittoa suojaamaan itseni. 

    SINÄ varastit HÄNEN sanansa!

Miten sinä saatoit?
Sydämeni, miksi et iloitse?
Vaiennan sieluni.

Varasta sinä vain hänen sanansa,
            sillä hän ei ole koskaan                               minun.