Kolme pitkää viikkoa,
Kannoin sinua sisälläni,
Epäilys, se ei jättänyt rauhaan!
Suunnaton pelko,
Näky; lapsi kämmenellä, kummitus vuosien takaa.
Sitäkö se oli?
Tietämättäni, minä kannoin meidän rakkauttamme sisälläni.
Kyynel,
Osuu maahan. Liukenee
Maan tomuun.
Muisto, se jää.
Katkeran suloisena.
Surullista ja kaunista. Pahoittelut <3
VastaaPoistaVoi...Ei kai nyt taas? :(
VastaaPoistaKoskettava runo
Miten surullista ja väärin. Ei tähän ole sanoja, joilla toista lohduttaisi. Toivottavasti runojen kirjoittaminen helpottaa pahaa oloa ja ikävää...
VastaaPoistaEi, ei taas. Runot auttaa mua työstämään omaa kipua pienen menetyksestä. Ikävä on suunnaton 💜
VastaaPoistaToisille runojen kirjoittaminen on terapeuttista työstämistä ihan niin kuin päiväkirjan kirjoittaminen.
PoistaOliko se Fetus Mortus? :( Olen pahoillani. Surullisia tunteita. Raastavaa ja puuduttavaa.
VastaaPoista<3
VastaaPoista