Luotisateessa.

      Iho kalpeana pelosta.

Tuuli soittaa Adagion säveliä. 

Juokse, takoo aivoni, pakene.

          Verenmaku suussa, hengitys tiheää.

        Paennut liian kauan, keho hälytystilassa.

Kuoleman tuoksu sieraimissa, 

      Tasaan hengitykseni.

Tuuli jatkaa " on yhtä taivas ja maa, muu kaikki pois katoaa"!

 Kyllä minä ymmärrän niitä,

    joiden yö pimenee entisestään.

   Kun aurinko jättää nousematta...

Viimeiset onnelliset kuvat,

    jäähyväiset kirjeissä.

Kyllä minä ymmärrän niitä,

   joiden nauru ei enää pulppua,

Kyyneleen virrat syntyneet muusta kuin naurusta, lihaskipua..

       Kyllä minä ymmärrän heitä, joiden ase hipaisee ohimoa, naru kiertyneenä kaulaan.

    Mutta minä toivon ymmärtäväni joskus heitä, joille huominen on uusi alku.

 Elämän tuoksuinen 

     sade.

 Herätti aamuun, vesipisarat tanssien 

   vaahteranlehtien kanssa. 

Syksy, kuolema.

  Mutta minä aion herätä eloon!

Olen pettänyt itseni liian usein. 

   Kaivanut omaa hautaani, vaikka olisin tahtonut elää.

Levitän siipeni,  muuttolinnut odottavat. 

   

 OLIT äsken siinä,

    Seisoit selän takana vartalosi 

melkein kiinni...

     Huulten hento kosketus niskassa, 

      kätesi kosketus olkapäilläni. 

Vannon, että sinä olit siinä!

 Välillä uuden alku tuntuisi voitolta.

       Hiljaisuus, ja minä jälleen unohdan itseni. 

   HELVETTI, joka yltää orvaskesin alle. Arpikudosta luvassa.

Tuska, jota et edes sinä näe. 

  Yksinäisyys, jota ei kukaan näe.

Olen uuden alussa.

    Jos vain uskaltaisin...

 Vielä hetken,

pieneksi nanosekunniksi.     

          aivot 

antavat käskyn vaipua.  

              I-L-L-U-U-S-I-O-O-N.

Antaa luvan aistiärsykkeille 

              vääristää kokonaisuuden. 

Taideteos, jossa minulla on 

      vapaus , vapaus  valita luottamus.....

        

 Olen ymmärtänyt,  että demoneilla on sanansaattajansa. 

     Laskeutuvat maailmaasi huomaamatta.

Kuitenkin niin, että aavistus hivelee olkapäitäsi.

        Ihmislapsi! Kuinka tyhmä loppujenlopuksi oletkaan!

   Älä suutele, 

        huuliani kirvelee. 

   Ei kosketuksesi vaan valheesi,

 jotka valkea ratsusi sinetöi totuudeksi.

Hengitän sisään...

   ja sieluni rauhoittuu. 

     Sinä et minua enää satuta!

           

 Tarjottimella, 

siinä edessäni.

     Valhe, siniset silmät loistaen. 

Kaikki totuus, 

     joka valheeksi maalattu.

 Ja sinä vaikenet. 

   Minä ainoastaan pyydän

    totuutta kipuineen. 

Mutta sinä tuhoat vaikenemalla

         KAIKEN!

Kipu, 

      ensisijainen varoitusmerkki. 

                PAKENE

Mantelitumake lähettää miljoonia 

         pelkosignaaleja. 

                                Aivot, ainoa osa minussa, joka ei tunne

                                                            kipua.. 

Hallitse pelkojasi, ne sanoo. 

                Cingulate cortex, 

opettanut turruttamaan kivun. 

                               Aivot, Cingulae cortex, 

vihani, kiihkeä rakkaus, himoni......

                    Post traumatic stress disorder, 

                                    minä vihaan sinua!

 Rakastan käsiesi jokaista

        uurretta. Jokaista arpea jotka nimesit.

Kuutamoajelua, 

   näytit orioninvyön. 

Tuoksuasi, joka herättää hajuepitaalin.

      Aistisolut keräävät 

          molekyylit muistiin. 

Siellä..

Siellä minä säilytän ne.