Tyynen Kuoreni alle sinä et pääse.

Katsot, katson.

Siristät silmiäsi.
Ei,  et sinä minua lue.
Panssarini alle et saastaisia lonkeroitasi kiedo.

Minä olen nähnyt sinussa ruman puolesi ja rakastanut silti.

Nyt, määräaika umpeutuu.

       Tiesitkö, minullakin on                                rajani.

Sinä iltana,
Sanasi syöksyivät tajuntaani.
        Tunnustus,  jonka jo kauan sitten aavistin.
   Lasken puhelimen, tyhjyys.

Jotain vikaahan minussa on oltava?
         Ei raivoa, ei kipua, ei mitään!

Mutta miksi tuntea mitään, kun jo tiesin?

Olisikohan tämä tarina nähty?
Taputeltu siistiksi keoksi
      Muistojen tuskalliseen arkistoon.

Tuleeko tästä sen enempää,
      Vaikka kuinka toivomme?
Menneisyyden haamut,
      Vailla armoa, kivittävät päivästä päivään.
Iskee kovempaa
kuin eilen.
Tekee ruumiistani verestä vuotavan kituvan eläimen.

Huutoa! Kyyneliä!
Sinä sanot "eletään nyt vain".
Miten sinä luulet,
että minä mahdun sinun kymmenien naistesi sekaan?

Miten sinä muka juuri minua rakastat?
Mikä tekee minusta niin specialin?

Kysymyksiä...ja lisää kysymyksiä,  unettoman yön jälkeen. 

LUOTA!
Niin pieni sana, joka
Kirjain täynnä elämäni
          Suurimpia asioita.

Pudotanko perhosen lailla
    Koteloni, lennän luottamuksen siivin
     katsomaan
        Mitä sinä voit minulle antaa.

Vedänkö kilpikonnan haarniskan ylleni,
että epäröidessäni voin kaivautua kuoreen ...

.....sen suloiseen turvallisuuteen.

Aamu,
Luminen maailma.
Katse hapuilee, löytää tallin
Peltikaton huurtuneet naulanpäät.

Hetken, sadasosa sekunnin ajatus " kuinka maailma näyttää kauniilta ".
Eilisen muisto iskee lävitseni, kipu värisyttää haurasta kehoani.
     Siinä se oli, tuokio paremmasta.  Jatkan matkaa hevosten tuoksuun, kuulen hirnahduksen...
      Eikä sekään saa minua tänään hymyilemään.