torstai 3. elokuuta 2017

Verta jaloillani,
        vaahtoavana vesi syöksee menneisyyttäni pois minun
    maaltani.

    Vuodesta toiseen lojuivat
         piilossa,
               hohtaen punaisena.

Kulman takana etova
         kuoleman haju,
ja minä kaipaan.

      Käteni runnovat 
           kipua pois. 

Kyynel
 sekoittuu verivaahtoon,
sulautuen raastavaan ikävään.

4 kommenttia:

  1. Runo on aika creepy kun palasin itse juuri reissusta vaahtoavan veden (en siis veren) ääreltä!!! Woh

    VastaaPoista
  2. Mä tykkäsin. Sellainen runo, joka jättää paljon kysymyksiä ilman ja sallii lukijan tulkita runon monin eri tavoin. Hyvä runo sanoisin.

    VastaaPoista
  3. Elämä on pettänyt minutkin. Elämä ei kanna :(

    VastaaPoista
  4. Olen arvoton. Menneisyys varjostaa onneni. Voin samaistua kirjoittajaan.
    Tunteita herättävä runo.

    VastaaPoista