Sinä hetkenä kun varjot 

muuttuvat aaveiksi.

Kun taivaan rannan puna häviää horisonttiin. 

Linnun laulu on vaiennut ja suden ulvonta alkaa.

 Sinä hetkenä otan heidät syliini.

 Peitän viittani sisään. Siinä he nukkuvat, sydämeni tasaisen sykkeen tuudittamana. Mikään eikä kukaan koskaan heitä satuta. 

 Mihin katosit. 

Naurusi raikui pitkin kelopuiden kylkiä. 

Puolukoiden varvut tanssivat askeltesi alla.. Kevyesti astelit.

Kyyneleesi kastelee syksyn tuoksuisia variksenmarjoja. Sammaleet uppoavat saviseen maahan.

Sinusta on ilo kadonnut. 

Pitkospuiden kaartuessa synkkään
      kuusikkoon
          minä en pelkää.

Havujen tuoksu.
    Sudet vartiossa.

Huumaantuneena
suopursuista.

Askeleet, kevyemmät kuin eilen,
   raskaammat kuin huomenna.

Kiellän murheita
   tekemästä tänään pesää
          hiuksiini.

Kun elämä valuu veripisaroina
     aamuyön tunteina
 parivuoteemme lakanalle.
   
        (jättäen sormenjäljet
            muistoksi)

Raapimisjäljet,
      olisit halunnut elää?

   Syleilen ryppyistä lakanaa,
              verivaahtoa pesukoneessa.

     Minä en sinua unohda ❤️

Kykenemätön iloitsemaan
 toisen onnesta,
      rinnoilla kaipaus.

Sylissä tyhjiö, kipukohta.
      Siivissä ruhjeet, pieksetty.

 Pelolle antautunut mieli.
        Vartalooni pettynyt,
   ei kykene suojelemaan.

   Vuosien päästä,
  kipu heikentynyt surulliseksi
muistoksi.


       

Älä,
  syyllisyys paistaa sinusta
kauas.
    Hengityksesi, kuin kuolevan
viimeinen henkäys.
          PIDÄTÄ.
Ettei salaisuutesi paljastuisi.
    ÄLÄ, jokainen eleesi, joista
 sinä et tiedä, huutaa pelkoa.
 
     Pelkoa,
           pelkoa totuudesta.



        ÄLÄ

Keskeneräinen.
      Minusta ei saanut
  puhjeta kukkaan, kuollut.
    Sydän hiljentynyt,
     lakannut lyömästä.
Haudattuna vaahterapuun alle.
    Pakkanen tuoksuu,
  minun  kehoni ei unohda. Kipua..
Sitä kipua, jota lääkkeet ei vaienna.
   Kipua, joka seuraa, kunnes itse kaivaudun hankeen....

Haluaisin vetää kuoren suojaksi.

      Rakentaa kivisen aidan merkiksi: 

            tässä on minun rajani. 

                 Olen ottanut iskuja liikaa, 

polttanut siipeni tulessa. 

     Olen oppinut olemaan varuillani, 

           petoa ei pidättele mikään. 

Jos vain vedän kuoren suojaksi, 

    elän sen suojissa, 

      Elämäni loppuun asti. 

         The end! 

Puhu.

   Puhu demonit ulos,
     kuiskaa pelkosi yli.

     Luen huuliltasi.
Aistin iholtasi. Puhu.

     Aivokuori räjähtämässä
ajatuksista,
       jotka yöllä hiipivät
        aivojen jokaiseen
             neljään lohkoon.

Pois.           Pois.       
            Pois,         

           takoo jokainen
viestinviejä hermoradoilla.