Ohimennen sinä hipaisit,
        Kosketus sähköiskuna
               Löi sydämelle pari
        volttia virtaa.

Ohimennen sinä katsoit
        Minuun. Hiipuva katse
               Iski sydämeen
        Haavan.

Ohimennen Suutelin sinua,
        Hissin kolistessa.
               Sinä väistit ja
Matkan pysähtyessä jokin iski sydämeni kahtia.

   Ole hyvä ja nosta osuutesi!

Katseeni kahlitsee sinun
       Silmäsi minuun.
Hukkuvan katse, ja sinä huudat.
   Minä nostatan aaltoni
Yllesi.

V
A
J
O
A
T

Sukellan syvyyteen kanssasi...
              tukehdun. 
Viimeinen kosketus,  sinun ihosi kylmenevä lämpö.
          Siihen me jäämme,
Myrskyn silmään.
          mitä vain sinun vuoksesi
                  Rakas.

Anteeksi,  että epäilen.
Vaikka vanhat revityt arvet vielä tihkuu verta,  en mitään toivo niin paljoa kuin, että luottaisin.

Olisin ihminen, jonka ei tarvitsisi joka sekunti,  minuutti,  tunti miettiä elämän petollisuutta.

Olisin ihminen,  joka huomaisi, että maailma voi tarjota jotain ehjääkin.

Anteeksi, rakas.
Mutta menneet, tapahtuneet, ovat saaneet minut vetämään haarniskan päälleni.

 Ehkä vielä joskus se vaihtuu verhoon,
         sitä on helpompi Raottaa.

Näetkö naisen,  kasvot muistuttavat tytön surullisia viattomia piirteitä.
Huomaatko hennot hartiansa,  kädet polvien ympärillä.

Tuskainen katse, yö silmien alla. Silmissä viikkojen unettomat hetket, kädessä elämän särjetyt sirpaleet.

Tiedätkö hänen tarinansa, salaisuuden?
Luetko kyynelistä tuskaisen kertomuksen.
Tuulessa liehuvista hiuksista nuotit?

Hän menetti osan itsestään,  se valtasi hänet.
Etsi kartan, löysi reitin.
Etsi aarretta itselleen, tuhoten liikaa.

Happea, minä tarvitsen happea. 
Ilman sitä minä kuolen. 
Olisiko sekään mahdoton tulos
Tähän arvaamattomaan yhtälöön.

Jokaisesta kuiskauksestasi minä
Pienenen,  osa minusta kuolee.
Kuuletko sinä. Tuhoat minut!

Päästän irti, en päästä.
Tipun kuitenkin.
.....tyhjyyteen.....
Jos irroitan ,  putoan omaan elämääni, pidän kiinni...tuhoudun.

Itkenkö,  vai pidänkö tunteeni salassa.
En itke. Minä en sitä iloa sinulle suo, että huomaisit sinun viiltävän jo arpista sydäntäni.

Tuhoanko,  annanko kaiken kadota.
Mitä tuhoaisin?  Onnettoman liittomme.
Kadotan, itseni minä vain Kadotan elämällä tukahduttavassa suhteessa.

Vapautanko. Vangitsenko.
Vangitsen itseni jos jään.
Vapautan itseni jos osaisin lähteä.

Kuinka paljon se vaati minulta voimia, moni kysyy.
Miljoonia sekunteja, tuskaisia tunteja. Itkuisia päiviä ja sumussa elettyjä kuukausia.

Mutta minä TEIN SEN.
Luovuin sinusta.
Riipuit kiinni viimeisillä voimillasi ja lopulta lanka katkesi.

Teit minusta vihollisesi. En tahdo sinusta enää matkakumppania.  Sinä hävisit pelin.

Minä aion tehdä kaikkeni,  ettet löydä pelinappulaa kentälleni.

Kopkop, 
Kuka siellä?
"olen ystäväsi", ja minä
Aukaisin sydämeni,
Sieluni portit.

Ystäväni, kun sinä vuosien
Saatossa otit minusta vahvemman otteen, sinä kuristit.
Et antanut vapauttani.

Valehtelit!
Nyt minä pyydän sinua lähtemään.
....ole hyvä ja sulje ovi perässäsi....

Rakkaudestani sinuun,
Vihastani sinuun.
Kaikki siitä väliltä on
Pimeää yötä.

En osaa irroittaa.
Olen kiinni K-A-H-L-E-I-L-L-A.
Mutta minä varoitan sinua,
Sinä joudut vielä
Luovuttamaan.

Aika ei ehkä ole vielä,
Huomaat sen kyllä
Kun ovea sinulle näytän.

Myrskyä mieleni!
Näytä raivosi.

          Muista, jonain päivänä
                    On vain hiljaisuus.

Laiturin nokassa,  yön laskeutuisin ylleni.
          Siinä minä seisoin, sinun
          Askeleesi lähestyessä.
Ja minun vartaloni huusi kosketusta.
           kiedoit kätesi           ympärilleni,
           Suutelit niskaani.

Tiedätkö, siinä on minun paikkani

Miksi yhä minun niskakarvani nousevat pystyyn, kun sinä puhut.
Senhän sinä osaat, puhumisen.
Taiot maailman ympärille, sellaisen minkä haluan

Lumoat silmilläsi,  naiset jotka palvovat sinua.

Suloisilla kosketuksilla vaivutat satavuotiseen uneen..

   Herätätkö minutkin todellisuuteen suudelmalla,
    Että ymmärrän
              Petollisuutesi.
           

Koska tämä päättyy, ottaa harson pääni päältä, laskee morsiamen kauniin hunnun. Tekee rakkaudesta täydellisen.

Koska tämä päättyy, leikkaa siivet epäilyksiltä, hakkaa veriset syöpäläiset palasiksi, Tehden kaikesta suloisen makeaa.

Koska tämä päättyy, saa hymyn unettomille kasvoilleni. Vartaloni kaartumaan himosta vasten sinun kiihkeästi liikehtivää runkoasi.

Koska tämä päättyy,  kerro minulle koska tämä pelottava näytelmä päättyy...

Jossakin hiljaisuuden
Keskeltä kuulen joutsenten lähtevän lentoon.
Levittävät siipensä, antavat tuulen nostattaa voimallaan ylös taivaan sineen.
Tässä minä äänettömällä metsätiellä huokaisee kaipuuta,
Kaipuuta vapauteen.

         "if i lose myself,
             I lose it all"

Koska me olemme me?
Otamme etäisyyttä ihmisiin, jotka ahdistavat meitä.
Valvomme läpi unisen yön, nauraen toistemme tarinoille. 
Kietoisin sinut lämpööni, sillä kukaan ei koskaan sinua näin rakasta. 

Muiden katseilta minä sinut piilottaisin, enkä antaisi satuttaa. 
Sinut minä haluan. 
Mistä tiedät, kuiskaat. 
Tänään katseesi poltteessa, sait sieluni hyrisemään, avaamaan kaivatut portit.. Unelmieni unitarhaan.

Tänään kun katsoit, hymyilit, hymyilin, tunsin sen suunnattoman rakkauden. Koska me olemme me, niin, kerro. 

Pelkään auringonlaskua
Kanssasi.
Pimeys kietoo utuisilla sormillaan minut kainaloonsa.

Sinä seisot siinä ja katoat...
...pelkään auringonlaskua kanssasi, aamua en silti tahdo vielä.

Rakastele,
Rakastele minun runneltua, haavoitettua minääni.

Jokaisella suudelmilla sinä poistat minusta tuskaa.
Katkerilla hikipisaroilla syövytät epätoivoista rauniota..

Arkkuni viimeinen naula,
Vielä poissa.
Sinun on katkaistava valheittesi siivet, leikattava poikki.
Niin, että se koskee minunkin joka solua.

V
A
L
U
N
Verta.

Suloista, katkeraa puroa tekee jalkoihin. Valaa vartaloni ja sieluni rippeet peittoon.
Jostain kaukaa kuulen suloisen äänesi.  Valheitako jälleen täynnä?

Tukahduttakaa minun rakkauteni, ettei vereni hyytyisi.

Näiden tuskasta huutavien viikkojen jälkeen,  minä TAHDON jälleen!

Mutta ymmärräthän rakas, ensin minun täytyy menneisyyteni särkyneet helmet koota kasaan,  että voin rakentaa kanssasi rubiinin.

Illan hitaat ja sinun sanasi
Soljuivat sisään korvistani
Parantavana.

V
A
L
U
I
V
A
T
         kuin hunaja,
Maustaen koko ikävöineen
             sieluni.

" minä haluan kaikkien tietävän, että sinä olet minun! "
Sinä kuiskasit... Huulesi koskiessa anovia korviani.

Kun aamu saapui, hunaja kovettui, ei enää maistunut makealta.

     Sinä söit sanasi taas....

Sinun sanasi,
Ne ovat hiiltä minun
Nuotiossani.

Älä kerro enää yhtään lupausta, tulevaisuuden harhakuvitelmia.

Etkö sinä tiedä, ettei meillä ole sitä!

Syksyn ensimmäiset revontulet, ja minä en voinut olla ikävöimättä sinua.

Älä enää koskaan, älä koskaan kosketa minua sinun retkiesi
Jälkeen.
         Saastaiset sormesi ovat
         Piirtäneet liian monta
         Ääriviivaa minun arpiseen
                Selkääni.

ISKUJA!!

Älä enää koskaan tuo huuliasi
Omilleni,  juuri kun olet nuolaissut niiltä hänen makunsa.
Rohtuneet... Huulesi,

      Toisen suudelmista.

NAINEN.. 
        Nainen? 
Minusta jäljellä ääriviivat,
Joita en edes itse tunnista.

   Lihani palanut kosketuksestasi tuhkaksi.
Sieluni raadeltu verille!
Ääneni..
Huudettu äänettömästi ulos.

Sanasi
       Syöksivät tulta,
         Tehden minusta raunion.